Kuvassa etualalla Vuoksi, taustalla kulttuurikeskus ja kaupungintalo.
Valtuusto

Uutisvuoksi – lehden kysymykset kaupunginvaltuuston jäsenille joulukuussa 2023

Uutisvuoksi lähetti meille Imatran kaupunginvaltuutetuille kysymyksiä ennen joulua. Kysymykset olivat hyviä ja haluankin siksi julkaista omat vastaukseni niistä kiinnostuneille ihan kokonaisuudessaan. Alla kysymykset vastauksineen: Mielestäni Venäjään on hyvä suhtautua samalla tavalla kuin aiemminkin olemme suhtautuneet. […]

Imatralla on useita hienoja virkistys- ja ulkolualueita ja yksi niistä sijaitsee Saimaan rannalla Hosseinlahden ja Lempukan alueella.
Kaavoitus

Reservialue EI ole sama asia kuin luonnonsuojelu- tai virkistysalue

28.5.2021 olen ajatellut seuraavalla tavalla – ja näin ajattelen edelleen:”Kunnan tulee kuunnella sen asukkaiden toiveita. Ja monien Imatralaisten toive on säilyttää Hosseinlahden ja Lempukan virkistysalueet sellaisina kuin ne ovat. Imatralla on useita kauniita virkistys- ja […]

Lempukka, Hossukka, Malonsaaresta katsottuna.
Ilmasto

Imatran yleiskaavaluonnos 2040

Imatran kaupunki on julkaissut yleiskaavaluonnoksen, johon voi tutustua täällä: Yleiskaava 2040. Itselleni siinä tärkein alue on koko ajan ollut Lempukan ja Hosseinlahden alue rantoineen ja metsineen. Nyt julkaistu luonnos on hurjaa katsottavaa niiden osalta. Koko […]

Vaalit

Aluevaalit ja hyvinvointialue

Minultakin on kysytty, että mistä niissä aluevaaleissa oikein on kyse? No, lyhyesti sanottuna tästä: Historian ensimmäiset vaalit käydään hyvinvointialueilla 23.1.2022. Niissä valittavat valtuutetut saavat vastuulleen suomalaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen kehittämisen ja tulevaisuuden hyvinvointialueiden […]

Lempukka, Hossukka, Malonsaaresta katsottuna.
Kaavoitus

Aloite Lempukan ja Hosseinlahden sekä lähisaarien kaavoittamiseksi luonnonsuojelualueeksi

Tänään 7.12.2021 kaupunginvaltuuston kokouksessa Imatran Sosialidemokraattinen ryhmä jätti alempana kuvatun aloitteen. Olen ollut laatimassa tätä aloitetta ja siihen tiivistyy paljon siitä työstä, jota olen alueen eteen tehnyt viime valtuustokaudesta asti. Minun tahtoni on sama kuin […]

Lempukka, Hossukka, Malonsaaresta katsottuna.
Kaavoitus

Kaavoituksesta ja rantarakentamisesta

Uutisvuoksi julkaisi 12.9.2021 artikkelin kaavoituksesta ja rantarakentamisesta: Imatran rantarakentamiseen on etsinnässä kompromissi, mutta demarien kanta pitää Hossukan-Lempukan osalta – ”Ukonniemessä pitäisi selvittää mahdollisuuksia myös rajan suunnalta” toteaa Ilkka Nokelainen On hyvä, että kaavoituksen osalta halutaan […]

Saimaa Hossukan rannalta katsottuna
Ilmasto

IPCC raportti, asiaa ilmastonmuutoksesta

Tämä kirjoitus on julkaistu Facebooksivullani 10.8.2021: Minkä ikäinen sinä olet vuonna 2030?Minä täytän silloin 55. Tänä vuonna koulunsa aloittavat lapset täyttävät silloin 16 vuotta.Vaikka tekisimme mitä, niihin aikoihin eli 2030-luvun alkupuolella maapallon lämpötila on noussut […]