Avainsana-arkisto: EräJaLuontokulttuuri

Aloite kunnallisten luontopäiväkotien perustamisesta

Teimme maanantaina 12.9.2022 Krista Nordbergin kanssa valtuustoaloitteen kunnallisten luontopäiväkotien perustamisesta Imatralle.

Idea alkoi muodostua mielessäni sen jälkeen, kun Etelä-Karjalan liiton ympäristökoordinaattori Laura Blomqvist kertoi millaisia positiivisia asioita lapset kokevat luontopäiväkodeissa ja kuinka luonnossa oleskelu vaikuttaa myös heidän terveyteensä. Krista puolestaan innostui aiheesta heti kun nostin sen keskusteluun ja toi esille lisää asioita ja hyviä näkökulmia. Kaiken tämän lopputulema oli sitten tämä aloite.

Itse toivon kovasti, että tämä toteutettaisiin, sillä samalla kun se on konkreettinen teko lasten terveyden puolesta, olisi se myös teko Imatran vetovoimaisuuden puolesta. Luontopäiväkodit ovat monilla paikkakunnilla niin suosittuja, että niihin joudutaan jopa jonottamaan. Jos meillä olisi yksi tai useampia tällaisia päiväkoteja (ja mahdollisesti myös perhepäivähoitopaikkoja), Imatra varmasti näyttäytyisi entistä kiinnostavampana vaihtoehtona etenkin lapsiperheille muuttaa tänne asumaan.

Voit lukea aloitteen sisällön kokonaisuudessaan tästä alta:

Kunnallisten luontopäiväkotien perustaminen Imatralle

Tiivistelmä aloitteesta

Luonnossa oleilulla ja luontoaltistuksella on monia terveysvaikutuksia leikki-ikäisiin lapsiin. Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että vähintään yksi Imatran kunnallisista päiväkodeista
muutetaan luontopäiväkodiksi, jossa toimitaan esimerkiksi Luonnossa kotonaan – konseptin mukaisesti. Samalla tulee selvittää, onko kaikista Imatran kunnallisista päiväkodeista mahdollista päivittää luontopäiväkoteja jollakin aikavälillä. Luontopäiväkoti edistäisi lasten hyvinvointia monella tavalla ja voisi osaltaan olla ennaltaehkäisemässä tulevaisuuden nuorten pahoinvointia sekä sen tuomia lieveilmiöitä ja myös lisätä kaupunkimme houkuttelevuutta asuinkuntana lapsiperheiden keskuudessa. Meillä tehdään jo nyt moni asia Luonnossa kotonaan -kriteerien mukaisesti, ja status olisikin mahtava lisäviesti siitä, että lapset ja nuoret ovat meillä Imatralla tärkeitä.

Aloitteen sisältö

LASTEN TERVEYS
Luonnossa liikkuessa altistutaan monipuolisemmalle mikrobistolle kuin pelkässä kaupunkiympäristössä, jolloin immuunijärjestelmä kehittyy kaupunkiympäristöön verraten paremmin. Tämä taas vaikuttaa laajasti lasten kokonaisvaltaiseen terveyteen ja sen osa-alueisiin ennaltaehkäisten ongelmien syntyä niin fyysisessä kuin psyykkisessäkin voinnissa; luonnossa oleilu esimerkiksi vähentää stressiä.
Lisäksi luonnossa liikkuminen sekä luonnonmateriaaleilla leikkiminen tukee lasten motorista, kognitiivista sekä sosiaalista kehitystä. Myös immuniteetti paranee, joka taas ehkäisee riskiä sairastua infektiotauteihin. Kunnallisten päiväkotien muuttaminen luontopäiväkodeiksi, joissa luonnossa oleilulla on nykyistä suurempi rooli, edistäisi imatralaisten lasten terveyttä ja hyvinvointia ja ennaltaehkäisisi pahoinvointia.

ELINVOIMA JA VETOVOIMATEKIJÄ
Luontopäiväkodit olisivat myös elinvoimaa edistävä teko, sillä luontopäiväkodit kasvattavat jatkuvasti suosiotaan ja joissakin kunnissa niihin päästäkseen joutuu jonottamaan. Jos Imatra pystyisi tarjoamaan ainakin yhden kunnallisen luontopäiväkodin (mieluiten useamman) tai vähintään yhden luontopäiväkotiryhmän jokaisessa päiväkodissa, se edistäisi kunnan vetovoimaa lapsiperheiden keskuudessa ja voisi osaltaan lisätä perheiden muuttohalukkuutta Imatralle. Luontopäiväkoti olisi loistava lisä kaupunkimme tarjontaan, jossa lapsille ja nuorille on jo kouluverkkouudistuksella tehty terveet koulut. Lisäksi luontopäiväkoti sopii kaupungin moniin tavoitteisiin, kuten strategisiin tavoitteisiimme olla lapsiystävällinen kunta, sekä tavoitteeseemme saavuttaa Unicefin lapsimyönteinen kunta – status. Se tukee myös loistavasti tulevaa erä- ja luontokulttuurimuseota ja tarjoaa mahtavan yhteistyön mahdollisuuden.

ILMASTOTEKO
Imatra pyrkii olemaan hiilineutraali vuonna 2030. Tätä varten toteutetaan erilaisia ilmastotekoja ja – mittareita, joista yksi on ympäristökasvatus, jota toteutetaan myös varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmissa jo nyt. Tälläkin hetkellä Imatralla siis toteutetaan päiväkodeissa erilaisia ympäristöön ja luontoon liittyviä toimintoja, joten siirtymistä luontopäiväkodiksi ei tarvitse aloittaa tyhjältä pöydältä. Päiväkotien muuttaminen luontopäiväkodeiksi olisi yksi uusi keino toteuttaa hiilineutraalisuuden tavoitteita etenkin, jos otetaan käyttöön Luonnossa kotonaan -konsepti, jossa jo lähtökohtaisesti vaalitaan kestävän elämäntavan arvoja. Luontopäiväkodeissa myös ilmastonmuutokseen, kestävään kehitykseen ja kiertotalouteen liittyvä kasvatus tapahtuu luontevasti osana päivittäisiä toimintoja.

YHTEISTYÖ ERÄ- JA LUONTOKULTTUURIMUSEON KANSSA
Imatralle ollaan perustamassa erä- ja luontokulttuurimuseota, jonka eräs yhteiskunnallinen tarkoitus on kutsua ihmisiä löytämään ja luomaan yli sukupolvien kantavaa luontosuhdetta. Imatra on viimeistään museon myötä kaupunki, jolle erä- ja luontokulttuuri on tärkeä asia ja näin ollen olisi luontevaa, että kaupunki tekisi myös omia toimia edistääkseen museon tarkoitusta. Luontopäiväkodeissa lapsille muodostuisi jo pienestä pitäen vahva suhde luontoon ja samalla tuettaisiin myös koko perheen
luontosuhteen muodostumista ja vahvistumista. Museo voisi toimia myös hyvänä lisänä päiväkotien
ympäristökasvatusta, kun sen lapsille suunnattuja sisältöjä voitaisiin hyödyntää osana toimintaa.

Luonnossa kotonaan -toimipaikka voi olla myös perhepäivähoitaja tai koululaisten iltapäivätoiminta tai myös pelkkä yksi ryhmä esimerkiksi jokaisessa päiväkodissa. Nämä mahdollisuudet on hyvä ottaa
huomioon ja mikäli päädymme hakemaan mukaan toimintaan, olisi mielestämme hyvä selvittää myös yksittäisten perhepäivähoitajien halukkuus liittyä mukaan malliin.

Lopuksi haluamme huomauttaa, että on mahdollista myös muuttaa Imatran päiväkodeista luontopainotteisia päiväkoteja ilman Luontoon kotonaan -statusta, mikäli statuksen hankkiminen ei jostakin syystä olisi mahdollista. Tästä esimerkkinä Pilke luontopäiväkoti Kuutti Lappeenrannassa
(https://www.pilkepaivakodit.fi/paivakotien-painotteisuudet/luonto/?gclid=EAIaIQobChMIgK_81OKM-
gIVsAV7Ch066wZrEAAYASABEgJgEPD_BwE
).

Ehdotamme, että selvityksessä pidetään esillä sekä Suomen Ladun Luontoon kotonaan -vaihtoehto että myös vaihtoehto luontopainotteisen päiväkodin mallista, jota Pilke toteuttaa osassa päiväkodeistaan (https://www.pilkepaivakodit.fi/paivakotien-painotteisuudet/luonto/?gclid=EAIaIQobChMIgK_81OKM-
gIVsAV7Ch066wZrEAAYASABEgJgEPD_BwE
).

LÄHTEET:
Sini Laine ja Mona Rechardt
Luonnon vaikutukset leikki-ikäisten lasten terveyteen
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/505882/Laine_Sini_Rechardt_Mona.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Luonnossa kotonaan – konsepti
https://www.luonnossakotonaan.fi

Luonnossa kotonaan -kriteerit
https://www.suomenlatu.fi/media/lk-ydinajatus-ja-kriteerit-2018.pdf

Luonnossa kotonaan -toimipaikkamaksut
https://www.suomenlatu.fi/media/toimipaikkamaksut-2018.pdf

Lempukka, Hossukka, Malonsaaresta katsottuna.

Aloite Lempukan ja Hosseinlahden sekä lähisaarien kaavoittamiseksi luonnonsuojelualueeksi

Tänään 7.12.2021 kaupunginvaltuuston kokouksessa Imatran Sosialidemokraattinen ryhmä jätti alempana kuvatun aloitteen. Olen ollut laatimassa tätä aloitetta ja siihen tiivistyy paljon siitä työstä, jota olen alueen eteen tehnyt viime valtuustokaudesta asti. Minun tahtoni on sama kuin aloitteessamme eli Lempukan ja Hosseinlahden alue sekä lähisaaret tulee kaavoittaa luonnonsuojelualueeksi. Olen todella tyytyväinen tähän tekemäämme aloitteeseen ja uskon, että se lähettää vahvan viestin siitä, mitä meidän ryhmämme haluaa.

Aloite on luettavissa kokonaisuudessaan tässä alla sekä Imatran demarien kotisivuilla:

Lempukan ja Hosseinlahden alueen sekä Haapasaaren, Mikonsaaren ja Malonsaaren kaavoittaminen luonnonsuojelualueeksi kulttuurihistoriallisten arvojen, matkailun kehittämisen sekä imatralaisille tärkeän ulkoilualueen turvaamiseksi

Tiivistelmä aloitteesta:

Lempukan ja Hosseinlahden alueen muinaislöydöt ja läheisen Malonsaaren esinelöydöt tekevät alueesta kulttuurihistoriallisesti erittäin merkittävän. Imatralle sijoittuvan erä- ja luontokulttuurimuseon, Saimaa Geoparkin sekä Imatran veto- ja elinvoiman vuoksi sellaiset luontokohteet, jotka houkuttelevat matkailijoita Imatralle, tulee säilyttää rakentamattomina. Alue on myös Imatralaisille monin tavoin tärkeä ulkoilu- ja retkeilyalue.

Tässä aloitteessaan Imatran Sosialidemokraattinen ryhmä esittää, että Lempukan ja Hosseinlahden rannat ja metsäalueet sekä Haapasaari, Mikonsaari ja Malonsaari kaavoitetaan tulevassa yleiskaavassa luonnonsuojelualueeksi.

Lisäksi esitetään, että aluetta kehitetään jatkossa eteenpäin luonto- ja matkailukohteena sekä eri ryhmille sopivina ulkoilu- ja retkeilyalueena, luonto-, ympäristö-, liikunta-, vapaa-aika- ja kulttuuriarvot huomioiden. Ja että selvitetään, soveltuisiko Lempukan ja Hosseinlahden alue Haapasaari, Mikonsaari ja Malonsaari mukaan lukien, kansalliseksi kaupunkipuistoksi.

Aloitteen sisältö:

Alueen arkeologiset selvitykset ja löydöt

Lempukan ja Hosseinlahden alueella toteutetuissa arkeologisissa selvityksissä ja inventoin-neissa on löydetty useita muinaisjäännöksiä ja vuoden 2021 inventoinnissa sieltä löytyi yksi aiemmin tuntematon löydös, jota ehdotetaan rekisteröitäväksi kiinteänä muinaisjäännöksenä. Alueeseen kuuluvasta Malonsaaresta on myös löytynyt merkittäviä esinelöytöjä kuten viskarit eli jäähokit, joita on pidetty merkkeinä vanhoista talvikulkuväylistä.

Lisäksi saaresta on löytynyt n. 1500 – luvulle sijoittuva puukonterä sekä toinen mahdollisesti rautakautinen veitsenterä. Näiden lisäksi etenkin Imatralle merkittävänä löytönä voidaan pitää myöhäisrautakautista keihäänkärkeä. Löydöt kertovat, että alueella on liikuttu, eletty ja metsästetty jo kauan.

Koska alueella on selvästi olemassa olevia muinaisjäännöksiä ja lähisaaresta on tehty todella merkittäviä löytöjä, on Lempukan ja Hosseinlahden alue sekä Haapasaari, Mikonsaari ja Malonsaari ehdottomasti suojeltava niin, että alueella olevat muinaisjäännökset säilyvät ja siellä voidaan myös jatkaa tutkimuksia mahdollisten uusien löytöjen kartoittamiseksi.

Alueen merkitys matkailulle

Alueen kulttuurihistoriallinen arvo ja sen merkitys myös matkailulle, korostuu etenkin nyt, kun Imatralle on sijoittumassa valtakunnallinen erä- ja luontokulttuurimuseo. Museoprojektin kotisivuilla sanotaan mm. seuraavaa (29.11.2021):

“Imatra sijaitsee Suomen kolmanneksi merkittävimmän matkailualueen, Saimaan järvialueen lä-heisyydessä. Kaupunki toimii porttina Järvi-Suomen luonto- ja matkailukohteisiin. Alueen monipuoliset luontokohteet ja -palvelut ovat houkutelleet Imatralle niin valtakunnallisia kuin kansainvälisiäkin matkailijoita vuodesta toiseen kasvavassa määrin mm. kalastuksen, retkeilyn ja pyöräilyn saralla. Kaupunki on myös Suomen luonnonsuojelun alkukehto maan ensimmäisen luonnonsuojelualueen ansiosta.”

Imatra toimii myös keväällä 2021 Unesco Global Geopark – statuksen saaneen Saimaa Geopark – kohteen isäntäkuntana. Erä- ja luontokulttuurimuseon, Saimaa Geoparkin sekä Järvi-Suomen muiden luontokohteiden odotetaan lisäävän matkailua ja sitä kautta alueen veto- ja elinvoimaa. Museoprojektin kotisivuilla sanotaankin myös:

“Imatra profiloituu kansalliseksi luonto- ja matkailukaupungiksi aiempaa vahvemmin.”

Museon, Saimaa Geoparkin sekä Imatran veto- ja elinvoiman vuoksi onkin siis ehdottoman tärkeää säilyttää rakentamattomana sellaiset luontokohteet, jotka nimenomaan houkuttelevat matkailijoita saapumaan Imatralle ympäri vuoden. Asuinrakentamisen sijaan aluetta tuleekin kehittää luonto- ja matkailukohteena ja tätä kehitystyötä tukevat Lempukan ja Hosseinlahden sekä Malonsaaren alueella sijaitsevat valmiit ulkoilureitit, joihin kuuluvat myös Imatran kylpylän luontopolku ja E10 kaukovaellusreitti.

Erityisiä ja arvokkaita näistä reiteistä tekee se, että ne sijaitsevat rakentamattomalla, vanhan puuston ja monimuotoisen metsän sisältävällä alueella, Saimaan rannassa. Silti niille pääsee helposti, vaikka Kylpylältä kävellen. Lempukan ja Hosseinlahden ulkoilureitit tukevatkin hyvin Kylpylän sekä sataman alueen toimintaa ja toimivat houkuttimena luontoelämyksiä arvostaville matkailijoille.

Etelä-karjalan maakuntaohjelman mukaan Saimaa, luonto ja ympäristö ovat ainutlaatuinen resurssi elinkeinotoiminnassa ja virkistyskäytössä hyödynnettäviksi. Tätä resurssia meidän tulee vaalia myös Imatralla. Erä- ja luontomuseon yhtenä alustavana toimintana on kerrottu, että sen opastustoiminta tekee kumppanien tarjoamat luontopalvelut saavutettaviksi. Museo ja läheltä löytyvä rakentamaton luonto sekä Saimaa rantoineen avaavatkin monia mahdollisuuksia nykyisille ja uusille matkailuyrityksille. Lempukan ja Hosseinlahden rannat, metsät ja läheiset saaret Haapasaari, Mikonsaari ja Malonsaari, ovatkin loistavia alueita monille luonnossa toteutettaville palveluille.

Alueen arvo Imatralaisille

Lempukan ja Hosseinlahden alue Malonsaari mukaan lukien, on myös Imatralaisille hyvin tärkeä ulkoilu- ja retkeilyalue. Alue soveltuu hyvin monenlaiseen ulkoiluun, retkeilyyn, marjastukseen, sienestykseen ja jopa polkujuoksuun sekä pyöräilyyn. Alueella vuonna 2021 tehty luontoselvitys toteaakin seuraavaa:

”Alueella on vahva reittiverkosto ulkoilijoille ja havainnoidun perusteella
se näyttää olevan runsaasti hyödynnetty.”

Rakentaminen tuhoaa väistämättä alueen luontoa ja muuttaa ulkoilureittejä huonompaan suuntaan, vaikka se yritettäisiinkin toteuttaa luontoa säästäen. On täysin eri kokemus liikkua yhtenäisen metsän halki kulkevalla ulkoilureitillä, kuin asuintalojen pirstomalla alueella. Näitä asuinalueiden halki kulkevia ulkoilureittejä Imatralla on jo useita, joten tarvetta nimenomaan Lempukan ja Hosseinlahden kaltaiselle metsäiselle alueelle, joka kuitenkin soveltuu hyvin monen tasoisille liikkujille, on selvästi olemassa.

Jos Haapasaari, Mikonsaari ja Malonsaari tullaan yhdistämään Ukonniemen monikäyttöreitistö-hankkeessa tehdyn selvityksen suosittelemilla ponttoonisilloilla, alueen ulkoilureittien arvo nousee vielä nykyisestäänkin.

Muun muassa edellä esitettyjen asioiden vuoksi Imatran Sosialidemokraattinen ryhmä esittää, että

• Lempukan ja Hosseinlahden rannat ja metsäalueet sekä Haapasaari, Mikonsaari ja
Malonsaari kaavoitetaan tulevassa yleiskaavassa luonnonsuojelualueiksi.

• Lempukan ja Hosseinlahden sekä Haapasaaren, Mikonsaaren ja Malonsaaren aluetta kehitetään eteenpäin luonto- ja matkailukohteena sekä eri ryhmille sopivina ulkoilu- ja retkeilyalueena, luonto-, ympäristö-, liikunta-, vapaa-aika- ja kulttuuriarvot huomioiden.

• Selvitetään soveltuisiko Lempukan ja Hosseinlahden alue Haapasaari, Mikonsaari ja Malonsaari mukaan lukien, kansalliseksi kaupunkipuistoksi.


Lisäperusteluja asialle (julkaistu Facebooksivullani 17.12.2021)

Lempukka-Hosseinlahti luontoselvityksen Liite 1 pitää sisällään selvitysalueella havaitut lintulajit. Vuoden 2021 selvityksessä havaittiin lintuja mm. seuraavasti:

Erittäin uhanalainen:
hömötiainen
Vaarantunut:
haarapääsky, harmaalokki, naurulokki, töyhtötiainen
Lintudirektiivin I-liite:
kalatiira, kuikka, pikkusieppo, teeri

”Lintudirektiivi koskee kaikkien luonnonvaraisena elävien lintulajien suojelua EU:ssa. Sen tavoitteena on lajien ja niiden elinympäristöjen suojelu, lajien hoitaminen ja sääntely sekä antaa säännökset lajien hyödyntämisestä. Suojelu kattaa linnut, niiden munat, pesät sekä elinympäristöt.”

” Lintudirektiivin I-liite: yhteisön tärkeinä pitämät lajit, joiden suojelemiseksi on osoitettava erityissuojelualueita (Natura 2000 -alueverkosto).”

(Lähde: https://www.ymparisto.fi/fi-fi/luonto/lajit/luonto_ja_lintudirektiivien_lajit)

Jo näiden havaintojen perusteella, Lempukan ja Hosseinlahden alue lähisaarineen on syytä kaavoittaa luonnonsuojelualueeksi.

Alueella havaittiin lisäksi silmälläpidettäviä lajeja seuraavasti:
härkälintu, isokoskelo, närhi, tukkakoskelo, västäräkki

Tutustu tarkemmin selvitykseen sekä liitteeseen kaupungin kotisivuilla:
->https://www.imatra.fi
-> Asuminen ja ympäristö
-> Kaavoitus
-> Lempukka-Hosseinlahden selvitykset 2021