Tämän tekstini lopussa olevan artikkelin olen kirjoittanut 16.3.2017 ja se julkaistiin Imatran SDP:n vaalilehdessä. Haluan jakaa artikkelini tänne, vaikka tilanne sote – ja maakuntauudistuksen osalta onkin mennyt hieman toisin kuin silloin oletettiin. (Sote-uudistuksesta löydät lisätietoa täältä: https://soteuudistus.fi )
Aihe on kuitenkin edelleen ajankohtainen, etenkin Imatran rantarakentamisen osalta ja myös siksi, että näillä näkymin kuntavaalit tullaan pitämään keväällä 2021. Myös silloin on tärkeää miettiä, mitä asioita oma ehdokas tulee ajamaan, jos tulee valituksi esimerkiksi kunnanvaltuustoon. Itse päätin lähteä ehdokkaaksi tuleviin vaaleihin eniten juuri siksi, että haluan edelleen olla puolustamassa kotiseutuni rantoja rakentamiselta, aivan kuten edelliselläkin kerralla.
Imatralla ollaan valmistelemassa ja laatimassa uutta yleiskaavaa, joka vaikuttaa vahvasti siihen, mihin kaavoitetaan esimerkiksi asuinalueita. (Tutustu aiheeseen kaupungin sivuilla: Imatran yleiskaava 2040 )
Tähän liittyen kaupunginhallitus käynnisti vuonna 2020 koemarkkinoinnin tonteista, jotka sijoittuisivat Saimaan rannalle. Nämä alueet ovat kuitenkin erittäin tärkeitä virkistysalueita ja niitä käyttävät niin matkailijat kuin kuntalaisetkin. Lisäksi alueilla on monenlaisia luonnonsuojelullisia arvoja.
Olisi suuri virhe tuhota nämä alueet mahdollistamalla rakentaminen rantaan tai sen lähelle, sillä kerran kaadettu metsä ja myllätty maa on iäksi tuhoutunut. Eikä toisen tontille tai pihapiiriin ole muilla asiaa, jolloin tuhottaisiin myös hienot, vanhan metsän keskellä kulkevat nykyiset ulkoilureitit. Ennemminkin näitä alueita tulisi kehittää luontoa kunnioittaen niin, että matkailijat ja asukkaat voisivat nauttia niistä entistä enemmän. Itse kannatan myös Imatran seudun luonnonsuojeluyhdistys ry:n tekemän Imatran ympäristövastuullisen yleiskaavan huomioimista kaavoitustyössä. (Lue lisää: https://www.sll.fi/imatra/2020/03/09/ymparistovastuullisuutta-imatran-yleiskaavaan )
Lopulta äänestäjät ovat avainasemassa siinä, miten Imatran rannoille käy. Ota siis selvää mitä oma ehdokkaasi asiasta ajattelee ja ennen kaikkea, mikä hänen puolueensa kanta asiaan on. Ranta – vai rantatontti, sinä päätät.
Vuonna 2017 kirjoittamani artikkeli:
”Ranta vai rantatontti – kuka päättää ja valvoo maakuntauudistuksen jälkeen?
Kunta päättää itse siitä, miten se kaavoittaa ja ohjaa kunnan maankäyttöä ja minkälaisia virkistysmahdollisuuksia, asuinalueita ja palveluita se tarjoaa. Valtio taas on ELY-keskusten asiantuntijoiden avulla pitänyt huolta kaavoituksen laadusta, laillisuudesta ja kestävän kehityksen periaatteiden noudattamisesta. Maakuntauudistus tuo kuitenkin näillä näkymin muutoksia tähän vuoden 2019 alusta, jolloin ELY-keskukset hajotetaan ja kaavoitusta valvoneet asiantuntijat siirretään uusiin maakuntiin.
Maakunnat saavat myös laissa alueellisia kehittämistehtäviä, elinkeinojen edistämisen tehtäviä ja vallan alueiden käytön ohjaukseen ja suunnitteluun. Jatkossa kaavoittajat tulevat valvomaan itse itseään ja myös vahvistavat itse tekemänsä kaavat valtiosta riippumattomana. Näin kuntien vastuu maankäytöstä kasvaa. Samalla kasvaa myös päättäjien vastuu siitä, miten nämä asiat hoidetaan.
Kunnissa päätetään muun muassa virkistysalueista ja rannoista, kunnan metsien hoidosta, energiaratkaisuista, ilmastoystävällisten liikennemuotojen suosimisesta ja monesta muusta ympäristöön ja luontoon liittyvästä asiasta. Tulevat päättäjät tekevät päätökset siis myös siitä, halutaanko esimerkiksi rannat kaavoittaa rantatonteiksi vai jätetäänkö ne kaikkien yhteisiksi virkistysalueiksi.
Lähivirkistysalueet ovat tutkitusti tärkeitä ihmisten hyvinvoinnille. Imatran keskeisimpiin virkistys- ja ulkoilualueisiin kuuluvat ranta-alueet Saimaalla sekä Immalanjärvellä, Vuoksen rannat, Lammassaaren-Ukonniemen ulkoilualue venesatamineen ja uimarantoineen sekä Saimaan saaret. Vaikka rantatonttien kaavoitus näille alueille olisikin ehkä taloudellisesti houkuttelevaa, tärkeämpää on kuitenkin turvata se, että jatkossakin nämä tärkeät alueet säilyvät kaikkien kuntalaisten yhteisinä virkistysalueina. Äänestämällä ympäristöarvoja sekä kaavoitusasioita ymmärtävää ehdokasta äänestät myös virkistysalueiden säilymisen puolesta.
Imatralla 16.3.2017 Suvi Rautsiala”