Olen pitänyt Maaret Kallion (Maaret Kallio – Lujasti lempeä) teksteistä ja saanut niistä paljon. Tämä hänen viimeinen Hesarin kolumninsa kosketti, sillä olen miettinyt itsekin tätä aihetta muun muassa päätöksentekijän näkökulmasta.
Olen miettinyt, miksi sitä vuodesta toiseen asettaa itsensä hankaliin tilanteisiin ja arvostelulle alttiiksi. Miksi on mukana toiminnassa, jossa muiden ihmisten kohtelu voi olla kovaa ja jossa joutuu usein pettymään, kun vahvempi jyrää alleen. Olen myös miettinyt sitä, voiko mihinkään oikeasti vaikuttaa ja onko tämä kaikki vaiva turhaa.
Mutta, olen lopulta tullut vähän samaan tulokseen kuin Maaret Kallio (lainaus hänen kolumnistaan):
”Ei tämä maailma lopulta pahuuteen murru, ei alkuunkaan.
Mutta jos hyvät pysyvät hiljaa, väistävät toiminnan vastuuta, eivät puolusta heikointa, tee rauhan ja toivon väkeviä tekoja – silloin tulevaisuus saattaa olla hauras.
Me elämme aikaa, jossa pinnallinen kilvoittelu uhkaa peittää ihmisyyden ytimen. Yksilöllisyyden ylikorostus, sokea kilpailu ja sosiaalisen median meteli ovat myrkkyä sille, mitä nyt eniten tarvitsemme: yhteyttä, vastuuta ja rohkeaa hyvän tekemistä.”
Kolumni: https://www.hs.fi/elama/art-2000010982400.html?
Jos me heikoimpien puolesta puhujat lopetamme, jos me toisen näkökulman antajat emme vuodesta toiseen jaksa kertoa sitä, silloin tulevaisuudesta häviää toivo. Ja siksi meidän on jaksettava jatkaa.
Ja onhan se niinkin, että aina välillä jotain hyvääkin on mahdollista saada aikaan. Esimerkiksi Imatran yleiskaava 2040 hyväksyttiin 28.4.2025 kaupunginvaltuustossa sellaisena, että Lempukan ja Hosseinlahden alueella on virkistysaluemerkintä. Se on iso asia monella tavalla.
(Kirjoitus on julkaistu myös Facebook- ja Instagramtileilläni 29.5.2025.)
